Toista Kreikka-pätkää pukkaa! Edellisessä kirjoituksessa avattu Lefkas oli meille tuttu ennestään yhden päivän visiitin ajalta, mutta Kefalonia ja Zakynthos olivat aivan tuoreita ja tuntemattomia kohteita. Saariturneemme eteni siis uteliaisuuden nälän herätessä hissuksiin kilvan määkivien lampaiden kanssa samalla paatilla seilatessa.
Sorkkateema jatkui perin vuohi- ja lehmäpitoiseksi heti havaitsemassamme Kefaloniassa. Kuttuja kaikissa väreissä pisteli vastaan melkeinpä jokaisessa kosteassa(!) kurvissa. Pari päivää piteli nimittäin hiukan epävakaisempaa säätä. Tuli koettua jopa ikkunaluukkuja helisyttävän railakas öinen ukkosmyrsky. Olikin hyvä sauma tehdä vähän töitä ja potea Lefkaksen illassa yllättäneiden pirullisten pienten mustien kärpästen puremuksia vailla tarvetta valella itseään suojakertoimin. Mainion majapaikkamme Studio Thean emäntä tosin kantoi kelistä murhetta ja jopa kiikutti meille omatekoista suklaakakkua lohdukkeeksi. Vaikka vähänpä meitä tilanne harmitti, etenkään kun intterneksitekniikka pelasi (toisin kuin monessa muussa majapaikassa Ateena mukaan lukien) ja asustimmekin ainoina asiakkaina maksamaamme huonetta suuremmassa ja kauniissa kaksiossa reilun kokoisine aamiaistusterasseineen.
Töiskentelimme mutta myös söiskentelimme ja tutkimme saarta ajellen. Vesillekin karkasimme kauniilla murtovetisellä Melissani-luolajärvellä, jossa osa luolan kattoa on romahtanut alas päästäen valon loistamaan hengästyttävän sinivihreään ja kirkkaaseen veteen. Jossa ui ankeriaita. Turisteja syöviä ankeriaita, seilori vihjasi(?) veikeästi. Luolan pimeyteen meloskellessamme kipparimme lauloi komiasti ja kaihoisasti kuin gondolieri konsanaan. Liekö siellä joku muinainen nymfikin luikautellut menemään. Veneilymukavan lisäksi lorvimme suloisen joutilaisuuden vallassa paikallisissa leipomokahviloissa.
Kefaloniassa oli luonnonkaunista aitouden tuntua. Vierailemissamme kylissä oli jotain todella turmeltumatonta ja ehtaa kreikkalaisuutta – sellaista yksinkertaista elämää, jota muistan kokeneeni Kreikassa viimeksi parisenkymmenä vuotta sitten. Se lämmitti, vaikka aurinko aina ei niinkään. Suuremmat (massarantoja kaipaavat?) turistilaumat eivät siis ole Kefaloniaan löytäneet. Pitävät ehkä vähän tylsänä. Hyvä niin.
Zakynthoksella suuntasimme oitis pikkuiselle Xigia-rannalle, jonka kerrotaan parantavan kaikki krempat ja maiset murheet nivelkivuista näppylöihin, läsiläiskiin, hermoheikkouteen ja selluliittiin saakka. Avainsana on kollageeni, jota kerrotaan tursuavan saaren uumenista rantaveteen. Se houkuttaa paikalle kesäkaudella ilmeisesti hyvinkin runsaasti turisteja sekä paikallisia vaivojaan hoidattavia, joten sesongin aikaan matkustavien kannattanee suunnata paikalle heti aamusella. Eikä myöhään iltapäivällä rannalle oikein edes paistele. Turkoosina liplattelevainen ranta oli kaunis ja mukavaisen vilpoisavetinen kokemus ilman suuria lupauksiaankin. Lähistöltä löytyi mm. parikin isompaa meriluolaa, jonne on helppoa uida.
Mutta entäs ne luvatut vaikutukset sitten… Ei havaittavaa parannusta millään rintamalla, vaikka kuinka likosin ja uin jopa pulikoimaan pitkältä kalliosta löytämästämme huomaamattomassa merenalaisessa luolassa, josta mystikästä valkoista kollageenikamaa pulppuaapi (kohdat näkyvät kuvassa). Harkitsin hetken jo reklamointia koko valtiolle suistomatelijan kyyneleet silmäkulmista pursuten, ötökänpuremat vieläkin kankussa kuumottaen, mutta sitten paikallinen setämies halusi ehdottomasti kanssani selfien ja loppumatkasta Ateenan metrossa eräs nainen tuli ihmettelemään ihoani täydelliseksi epäillen minun käyttäneen täyteaineita(?) ryppyjä poistaakseni. Ehkä jotakin hienoista muutosta on siis havaittavissa. Olisi pitänyt ottaa tyhjä pullo mukaan pulikoinnille, perkales! 
