Molekyylejä metsästämässä eli amatöörikotikokki Helsingin Kulinaarisella Instituutilla

1
1663

Rakastan ruokaa. Kuvaan sitä. Kirjoitan siitä. Tykkään lujasti myös valmistaa sitä, etenkin jos on mukavasti aikaa. Paras keino purkaa työstressiä on huseerata keittiössä jonkun sellaisen reseptin kimpussa, joka vaatii kaiken keskittymisen. Aika monet vaativat, näillä taidoilla. Toisaalta mieli lepää myös rennossa ruoanlaitossa. Silloin puuhellassa palaa valkea, stereoissa soi rokki ja padassa porisee burgundinpata. Lasissa ehkä tilkka sitä samaa punaista ja märkää, jota lorautellaan pataan.

Ruokarakkaudesta huolimatta ole käynyt kokkailukursseilla tai suoranaisesti seurannut kokkiohjelmia. Siksi ajatus suorilta molekyylikokkailukurssille menemisestä inasen jännitti. Nimittäin kun pyörii työkseen keittiöissä äärimmäisen taitavien kokkien kanssa, sitä todellakin tietää, ettei tiedä ruoasta oikeasti juuri mitään. Ennen Kulinaarisen Instituutin kurssia pyörittelin kieli poskessa kaikkia mahdollisia skenaarioita ruoan karrelle käräyttämisestä vetyräjähdykseen. Kurssivalikoiman Aikuinen ja lapsi -kurssi nimittäin olisi tuntunut lähtökohtaisesti tasoani vastaavimmalta. Olisin voinut olla se lapsi. Toisaalta tunnen myös pakottavaa tarvetta tyrkätä itseni tilanteisiin, joissa peikkonsa on pakko kohdata ja siirtyä jännän äärelle villisti virnistäen. Omalta mukavuusalueelta ulos heittäytyessä on aina tilaisuus kehittyä ja oppia jotain uutta. Vaikka lopputulos olisikin jotain vähemmän hienoa tai jopa silkkaa…no… Yleensä onnistuu ainakin jossain!Alkuun nautittiin lasilliset kuplivaa.Porkkana-korianteriraviolia tuloillaan.Ensin hiukan taustaa. Monet ruoasta kiinnostuneet varmasti tietävät, että Gero Hottinger ja Eero Mäkelä olivat ensimmäisiä suomalaisia kokkiguruja. Siis jo aikana ennen kuin kokkiohjelmat saapuivat ja kokin ammatista tuli mediaseksikäs. Gero ja Eero mullistivat työllään suomalaista ruokakulttuuria monellakin tavalla, kuten lukuisten keittokirjojen ja ensimmäisen Suomeen myönnetyn Michelin-tähden ohella. He saivat myös säkenöivän idean perustaa ensimmäinen yksityinen kokkikoulu. Koulu, jossa kenellä tahansa olisi mahdollisuus opetella ruoanlaittoa. Syntyi Helsingin Kulinaarinen Instituutti, jossa tavalliset kotikokit pääsivät opettelemaan ruoanlaittoa rennosti kovan luokan ammattilaisen opastuksella. Sittemmin kokkikouluja on tullut muitakin, mutta käsittääkseni kaikille avoimia kursseja järjestäviä kouluja on edelleen hyvin vähän.
Kulinaarinen, hiilihappojääHaluan säästää kurssin likimain samanlaisena yllätyksenä kuin se oli itselleni, joten en paljasta liikaa. Mutta lyhyesti ja fiilispohjalta: kurssi oli äärimmäisen positiivinen yllätys. Arton tiesin ja tunsin ennestään rennoksi ja hauskaksi kaveriksi, jolle tohtii heittää vähän vinkeämpää herjaa takaisinkin päin, mutta mösjöö Rastaan operoima kurssi oli vielä letkeämpi kokemus kuin olisin osannut arvata. Homman käyntiin pärähtämisen jälkeen tuntui siltä kuin olisi kokkaillut kaverin keittiössä tutulla porukalla. Yhdessä tehdessä ja kuormasta laadunvalvontatoimenpiteiden nimissä maistellessa (etenkin suklaata, kyllä) tutustui kanssakokkaajiinkin yllättävän nopeasti. Ei alkuun tarjotusta kuohuviinilasillisestakaan haittaa ollut!Nuolaisun kautta tiskialtaaseen. Kuinka ollakaan, tuli valikoiduttua suklaiseen jälkiruokatiimiin.Kurssi startattiin käymällä elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopian kanssa läpi lihan ja kananmunan kypsymiseen liittyvää teoriaa. Kahvin kanssa meille tarjottiin esimakua tulevista yllätyksistä: kypsennetyltä viiriäisenmunalta näyttävä mango-jogurttiravioli. Tämän jälkeen Arto Rastas otti meidät hellään huomaansa ja kävimme jutellen läpi tulevan annoskokonaisuuden valmistamisen. Sitten jako ryhmiin ja ei kun puuhiin. Teknisesti haasteellisimmalta puuhalta vaikutti alkuruokaryhmän porkkana-korianteriraviolien kalsiumkylvetys. Itse päädyin suklaiseen(!) jälkiruokaryhmään, jossa päästiin mm. puuhimaan agar agarin, muoviletkun, sifonin ja ilokaasun kanssa tavoitteena valmistaa läpinäkyvää vaniljaspagettia. Mikään tässä yhtälössä ei räjähtänyt seinille, vaikka minä olin keittiössä! Pääsin tekemään juuri niin haastavaa hommaa kuin halusinkin, vaikka hetken intopiukkuudessa keksitty tylla jäikin suklaamoussen kohdalla kokeilematta. Lusikalla mentiin, mutta voin sanoa, että haastetta riitti kyllin silläkin suoriutumisessa! Eka kerta kuitenkin. Remakkaa naurua piisasi kokkailun aikana rutkasti kaikkinensa, vaikka ilokaasua käytettiinkin ainoastaan spagetin letkusta ulos tuhauttamiseen.SpagettipuuhiaKulinaarinen jälkkäriEsivalmistelujen jälkeen siirryimme ruokasaliin ja ryhmä kerrallaan katosi ensin takaisin keittiön puolelle ja palasi sitten saliin tarjoilemaan luomuksensa. Tietenkin oli odotettavissakin, että kurssilla olisi ruoasta vahvasti kiinnostuneita ihmisiä, mutta silti ruokapöydässä käydyt keskustelut yllättivät intensiivisyydellään. Ruoka on osa ihmisten elämää niin monilla eri tasoilla ja tavoilla, ettei niitä kerroksia pysty juuri raapaisemaan muutamassa tunnissa. Siksi yhteystietoja vaihdeltiinkin ja toivon lujasti, että vielä tapaamme jossain höyryävien patojen äärellä tai mahdollisesti jopa yhdessä kokkaillen. Kurssin päätteeksi saimme muuten diplomit, reseptit ja komiat ”kotikemistisetit” letkuineen ja pulvereineen päivineen. Nyt sitten vaan reeniä, hobitti, reeniä!
Kulinaarinen Instituutti, diplomi

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here